Kirkonkylä ja Jaala välieriin.

Kirkonkylä ja Jaala onnistuivat eilen Anttilassa pelatuissa puolivälierissä selättämään vastustajansa. Edellä mainitut joukkueet matkaavat näin ollen sarjan välieriin, Niinistön ja Selänpään seuraksi. Jaala kohtaa välierässä Niinistön ja Kirkonkylä Selänpään. Ottelun voittajat loppuotteluun ja häviäjät joutuvat taistelemaan himmeämmästä mitalista.

 

Helpolla ei kummankaan joukkueen jatkopaikat tulleet. Kirkonkylä tuli Tuohikotin rinnalle aivan pelin lopulla ja vei lopulta aina jatkoajalle asti venyneen ottelun nimiinsä lukemin 5-4. Jaala puolestaan oli Lautaroa vastaan tappiolla 0-3 ensimmäisen erän jälkeen, mutta sisuuntui toisessa erässä tehtaillen viisi maalia, Lautaron jääden nollille. Jaala voitti ottelun lukemin 5-3.

 

Välierien ja mitalipelien ajankohta ei ole vielä selvillä, mutta ottelut pelattaneen hyvin suurella todennäköisyydellä jäähallissa. Asiasta tiedotetaan alkavalla viikolla.